”Moikka, ihan tuli tippa linssiin kun tätä luin. Heti tunnistin koirani tästä 🙂 Äiti kun ehdotti tätä kommunikointia, olin vähän skeptinen. Mutta nyt innolla odotan mitä asiaa meidän pystykorvaisilla on! Ja kyllä, Minni on ominut yhden nojatuolin itselleen, ja se on ehdottomasti sen lempipaikka kun olemme kotona! 😀 Kiitos miljoonasti!”
– Minttu
”Vau, kiitos ihan miljoonasti! Kuulostaa hyvin, hyvin Mallalta! Tuo Mallan tukeminen esimerkiksi, Malla tulee todella mielellään minun viereeni juuri noin ja laitan käden ympärille. Ja välillä Malla tosiaan oikein kiirehtii autoon ja tulee sitten sieltä pois tekemään tehtävää, tuo on siis jatkossa hyvä keino rytmittää harjoituksia. Malla on varsin häiriöherkkä, joten ympärillä tapahtuvat useat asiat käyvät varmasti voimille. Ja tuo vauhti, sitä todellakin on! Dameilla teemme noutoharjoituksia ja hyvin voi olla, että kun Malla hämmentyy, myös damista tulee ei-kiva-juttu. Ja tuohon silmäasiaan täytyy kiinnittää huomiota. ”
– Kati
”Pyysin tulkkaus apua, koska tuntui että haluan vahvistuksen omalle tulkinnalleni. Hevoseni kertoi käsittämättömän tarkasti oikeastaan koko meidän yhteisen taipaleemme tähän päivään. Sain vahvistuksen omalle tulkinnalleni, mutta myös suuria ajatuksia ja havaintoja itsestäni. Kiitos, kiitos, kiitos sinulle kommunikoinnista mun rakkaan herra hevoiseni kanssa Tämän jälkeen meidän on todella paljon helpompaa ymmärtää toisiamme ja kulkea yhtä matkaa myötätuuleen ❣️”
– Noora