Lisätietoa

Teksti kopioitu luvan kanssa Maiccu Kostiaisen kotisivuilta

ELÄINKOMMUNIKAATIO, MITÄ SE ON?

Eläinkommunikointi on ihmisen ja eläimen välillä tapahtuvaa äänetöntä keskustelua, ajatuksenvaihtoa, tuntemista, intuitiota. Kyseessä on yksinkertaisesti eräänlainen kieli. Aivan kuten me opettelemme koulussa puhumaan englantia, me voimme opetella puhumaan eläinten kanssa.

Eläimet eivät puhu sanoilla suoranaisesti, mutta ne lähettävät erilaisia tuntemuksia, joita ihminen voi tulkita sanoina tai kuvina. Jos eläin on sairas tai kivulias, saattaa ihminen hyvinkin selvästi tuntea kipua itsessään ”samassa” kohdassa.

Eläimet vaistoavat hyvin herkästi ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia, riippuen miten intensiivisesti ne kohdistuvat eläimeen itseensä. Näin ollen ihminen voi lähettää viestejä eläimelle, tuntemuksina tai ajatuksina. Jos olet esimerkiksi lähtemässä kotoa ja eläin tuntee eroahdistusta, voit lähettää sille mielikuvan siitä, kuinka palaat kotiin. Eläin ymmärtää, että et ole jättämässä sitä vaan tulet sen luokse takaisin.

Oikeastaan moni pitää eläinkommunikointia melko outona juttuna, tai ei ainakaan usko, että siinä voisi olla jotain perää. Loppujen lopuksi kyse on vain ihmisen intuitiivisesta tuntemisesta, jota jokainen tekee elämässä jatkuvasti muutenkin. Selittämättömiä asioita tapahtuu meille kaikille. Mistä tiesin, että lapseni on sairas, vaikka olin itse työpaikalla? Miten osasinkaan soittaa kotiin juuri kun siellä oli hätä, vaikka olin Kreikassa lomalla? Mistä tiesit soittaa minulle, kun juuri eilen sinua oikein kovasti ajattelin? Nämä ovat yleisimpiä tilanteita, joita ihminen kohtaa. Eläimet eivät ole poikkeus millään tavalla. Olet varmasti kuullut jonkun sanovan tai tuuminut itse, että ”tuo koira varmasti lukee ajatuksiani”. Näinhän se on.

Juttu1

Eläin tulkitsee meidän kehomme kieltä, kuuntelee puhettamme sekä tuntee intensiivisimpiä ajatuksiamme. Monesti ihminen kysyykin miksi ei voi itse saada viestejä eläimeltä. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että päämme on aivan liian täynnä kaikkea jokapäiväistä. Ihminen ajattelee n. 60000 ajatusta päivässä ja useimmiten, kun eläin koettaa jotain sanoa, ovat ”linjat varattu”.

Kommunikointi kyky on aivan jokaisella ihmisellä, kunhan se vain aktivoidaan käyttöön. Sitä voi harjoitella ja se on todella hauskaa. Voit tehdä testin vaikkapa oman koirasi kanssa, istu sohvalla ja katso tv:tä, mutta samalla ajattele intensiivisesti makkaraa jääkaapissa. Koiralla alkaa kuola valua ja kohta hän jo onkin jääkaapilla odottamassa sinua. Näin yksinkertaista se on. Välimatkalla ei ole myöskään merkitystä, kun kommunikointiin harjaantuu, voit hyvin ottaa yhteyttä eläimeen mihin kellonaikaan tahansa ja minne paikkakunnalle tahansa.

Kommunikointi auttaa ihmistä ymmärtämään eläintä paremmin. On tärkeää ymmärtää, että eläimelläkin on tunteet. Eläin ei kuitenkaan puhu ihmisen kieltä, siksi ei ole väliä, vaikka suomenkielinen kommunikoija ottaisi yhteyttä ranskankieliseen koiraan. Kommunikoija ottaa vastaan tuntemuksia, mielikuvia ja myös ajatuksia, jotka sitten puetaan sanoiksi, joka tietysti kuulostaa siltä kuin eläin puhuisi samaa kieltä. kommunikoija on tulkki ihmisen ja eläimen välissä.

Kommunikoinnilla voidaan auttaa monissa ongelmatilanteissa. Ongelma ei heti kuitenkaan välttämättä poistu, mutta saadaan selville syy, mistä jokin asia johtuu. Eläimelle opetetaan asia käytännössä niin, että hän ymmärtää mistä on kyse. Kommunikointi on oivallinen tapa välittää eläimen viesti ihmiselle, joka monesti itse omalla kehonkielellään tai puheellaan välittää eläimelle jostain asiasta ristiriitaista viestiä, näin saadaan väärinkäsityksiä korjattua. Ihminen yleensä välittää viestiä eläimelle jatkuvasti jollain tavalla. Pitää olla tarkka siitä mitä puhuu tai sanoo, koska eläin ymmärtää todella paljon.

Useimmiten kommunikointi on viestiä eläimeltä ihmiselle. Kommunikoija voi toki välittää ihmisen viestin myös eläimelle, mutta eläin on jo todennäköisesti viestin saanut, jos olet asiasi hänelle kertonut. Yleensä eläimelle halutaan välittää rakkautta ja rakkaus on asia mikä myös välittyy ihmiselle eläimeltä. Kommunikointi voi myös lohduttaa rakkaan eläimensä menettänyttä ihmistä tai ihmistä, jonka eläinystävä on sairas tai muuten ehkä vanhuuden vuoksi poistumassa maallisesta kehostaan.

Kaikki mitä universumissa on, on energiaa, kaikki värähtelee ja tämä on todettu tieteellisestikin. Myös ajatukset ja tunteet ovat energiaa, joka värähtelee. Aivan kuin voimme läheistemme energioita aistia, ovatpa ne positiivisia tai negatiivisia, niin voimme aistia myös eläinten tuntemuksia ja ajatuksia. Jos eläinkunta saisi välittää ihmiselle yhden viestin olisi se tämä: ”Rakastakaa itseänne niin kuin me rakastamme teitä, pyyteettömästi!”

Perttu Häkkinen: Telepatiaa eläinten ja koneiden kanssa
https://areena.yle.fi/1-2713128

Maicun kotisivut

Eri eläinkommunkoijien haastatteluja