Avainsana: häpeä

3.5.2025
Miksi et voi jo päästää irti? Ymmärrätkö, en halua sinua enää!

En jaksa enää lamaantuneita päiviä, milloin kuiskit korvaani “ei tästä tule yhtään mitään, en osaa mitään, ei tämä tule koskaan muuttumaan”. En jaksa sitä, kuinka todelta saat nuo asiat sillä heikolla hetkellä kuulostamaan. Mitä ponnekkaammin pyristelen sinusta eroon, sitä epätoivoisemmin, yhä vain kovemmalla äänellä sinä huudat “EI SINUSTA OLE MIHINKÄÄN!” 

Ja hetkellisesti saatatkin saada minut lamaantumaan, vaipumaan alakuloon ja ”yleiseen huonouteen”, kuten ystävien kesken sitä kutsumme. Mutta vain hetkellisesti! Sillä vaikka olenkin antanut sinun määrätä elämääni vuosikymmeniä, ei se silti tee sinusta totta. Vaikka olen uskonut sinua niin pitkään, et sinä silti ole totta. Ja pala palalta vien sinulta voimaasi pois. Vien, vaikka kuinka lujaa laittaisit vastaan. Ehkä olet seuralaiseni lopun elämääni, mutta enää et elämääni hallitse.

---

7.5.2025
Hajoan
Pieniksi palasiksi ja murusiksi
Katson, kun ne vierivät lattialla
Hätä
Miten saan ne enää liimattua takaisin paikoilleen
Miten tiedän mikä kuuluu minnekin
En pysty, en osaa
Saako näistä kasaan vielä jotain toimivaa
Olen minä, mutten kuitenkaan ole
Kuka minä olen?
Kenen elämää minä olen elänyt?
Kenelle nämä palaset kuuluvat?

Hämmennys
Syvällä pohjalla luottamus, että näistä kootaan vielä jotain kaunista
Entä jos voisin vain hajota rauhassa tässä hetkessä
Olla tämän kaiken keskeneräisyyden, hajoamisen raakuuden, kanssa
Ei ole kiire minnekään, anna niiden palasten vain olla ja katso, 
miten ne alkavat liikkumaan, minne ne haluavat järjestyä
Ei ole kiire minnekään
Ei ole kiire minnekään

23.4.2025
Kuinka monia linssejä meillä onkaan peittämässä todellisuutta. Näemmekö oikeastaan yhtään mitään oikein, vai elämmekö kuin peilitalossa, missä kaikki peilit heijastavat vääristynyttä kuvaa takaisin. Kuin hevoset laput silmillä, näemme vain kapean kaistaleen suoraan eteenpäin. Ankeaa, harmaata maisemaa. Värit kuuluvat johonkin toiseen todellisuuteen. Voinko luottaa yhtään siihen, mitä näen tai koen, vai onko se kaikki häpeän värittämää. 

Haluaisin tehdä asioita, mutta en oikeastaan edes tiedä mitä haluaisin tehdä. Lamaannus on tuttu olotila. Voidaan istua tässä, tässä on hyvä. Ei nyt kannata mitään, koska syyt x, y ja z. Mitään ei kannata edes kokeilla. Haluaisin innostua. Mistä tahansa. Jostain päättömästä. Tuntea eläväni. Nähdä kaikki värit. Potkaista hajalle sen oven, joka on minut taakseen sulkenut. 

Haluaisin nähdä myös muut ihmiset “oikein”. Sellaisena kuin he ovat. Sellaisena kuin minä olen. Uteliaasti. Ilman että alitajuinen koneisto haistelee ilmapiiriä ja sopeuttaa minun käytöstäni sen mukaan, mitä kuvittelen toisen haluavan. Ei sellainen ole totta. Sellainen on raskasta. Minä haluan olla minä ja antaa toisellekin vapauden olla. Haluan riisua tämän painavan haarniskan yltäni, koska olen lopen kyllästynyt raahaamaan sitä mukanani joka paikkaan. 

Aloitin huhtikuussa valmennuksen, joka keskittyy (identiteetti)häpeän purkamiseen. Kuten usein käy, tälläkin kertaa prosessi lähti liikkeelle välittömästi ilmoittautumisen jälkeen. Ajattelin jakaa valmennuksen nostamia tuntoja ja tekstejä myös täällä blogissa, joten tässä ensimmäisenä tämä spontaanisti, ennen valmennuksen alkua, syntynyt teksti.

15.4.2025 Häpeä. Häpeä!
Miten monella tavalla se onkaan elämääni kietoutunut. Tunnistanko edes murto-osaa niistä tavoista. Häpeä on se lamaava, musta, tahmea mönjä, takertuva, vaikeasti pois pestävä, joka tunkeutuu eri tavoin elämän kaikille osa-alueille, syö pois iloa ja keveyttä. Se on kuin pallo nilkassa, pääset ehkä raahustamaan eteenpäin, mutta hitaasti ja vaivalloisesti. Häpeä tykkää leikkiä kuurupiiloa, muuttaa olomuotoaan niin, että vaikka kuvittelit saaneesi siitä kiinni, huomaatkin hetken kuluttua että siinähän sinä edelleen olet. Kuiskailemassa korvaan kaikenlaista.

Kuinka kaukaa sinä oletkaan tullut! Monen sukupolven takaa. Miksi? Miksi! Me ihmiset tunnemme häpeää. Välillä tuntuu että liekö se etuotsalohkon, ihmisaivojen kehittyminen on kuitenkaan niin hyvä juttu, koska sen myötä olemme onnistuneet luomaan itsellemme koko joukon kaikenlaisia ongelmia. Toisaalta sujuuhan se aika rattoisasti näitä ongelmia ratkoessa, että mikäpäs siinä. Kappas, tällaisen häpeävyyhdin olet onnistunut elämääsi kutomaan, mielenkiintoista.

Mitenkähän häpeä käyttäytyy, kun lähdetään sitä pala palalta pienentämään, leikkaamaan irti systeemistä, paljastamaan sen valheet ja jäljittämään sitä pitkin kehomielisysteemiä, kuin parhaassakin gangsterielokuvassa. Valmistaudu kaikkeen, mielenkiintoinen näkökulma, ai tuollaisenkin keksit, bring it on, sillä nyt mennään (taas) nextille levelille. Spiraalin seuraavalle kehälle. Tiedossa voi olla turbulenssia, mutta sehän on meille tuttua. Minulla on täysi luottamus omaan kehomielijärjestelmääni, sitä kun kuuntelen, niin se luotsaa meidät tästäkin prosessista läpi, kohti yhä vain autenttisempaa elämistä ja olemista. Kohti iloa ja keveyttä, kohti elämän makuista elämää kaikkine puolineen.