3.5.2025
Miksi et voi jo päästää irti? Ymmärrätkö, en halua sinua enää!
En jaksa enää lamaantuneita päiviä, milloin kuiskit korvaani “ei tästä tule yhtään mitään, en osaa mitään, ei tämä tule koskaan muuttumaan”. En jaksa sitä, kuinka todelta saat nuo asiat sillä heikolla hetkellä kuulostamaan. Mitä ponnekkaammin pyristelen sinusta eroon, sitä epätoivoisemmin, yhä vain kovemmalla äänellä sinä huudat “EI SINUSTA OLE MIHINKÄÄN!”
Ja hetkellisesti saatatkin saada minut lamaantumaan, vaipumaan alakuloon ja ”yleiseen huonouteen”, kuten ystävien kesken sitä kutsumme. Mutta vain hetkellisesti! Sillä vaikka olenkin antanut sinun määrätä elämääni vuosikymmeniä, ei se silti tee sinusta totta. Vaikka olen uskonut sinua niin pitkään, et sinä silti ole totta. Ja pala palalta vien sinulta voimaasi pois. Vien, vaikka kuinka lujaa laittaisit vastaan. Ehkä olet seuralaiseni lopun elämääni, mutta enää et elämääni hallitse.
7.5.2025
Hajoan
Pieniksi palasiksi ja murusiksi
Katson, kun ne vierivät lattialla
Hätä
Miten saan ne enää liimattua takaisin paikoilleen
Miten tiedän mikä kuuluu minnekin
En pysty, en osaa
Saako näistä kasaan vielä jotain toimivaa
Olen minä, mutten kuitenkaan ole
Kuka minä olen?
Kenen elämää minä olen elänyt?
Kenelle nämä palaset kuuluvat?
Hämmennys
Syvällä pohjalla luottamus, että näistä kootaan vielä jotain kaunista
Entä jos voisin vain hajota rauhassa tässä hetkessä
Olla tämän kaiken keskeneräisyyden, hajoamisen raakuuden, kanssa
Ei ole kiire minnekään, anna niiden palasten vain olla ja katso,
miten ne alkavat liikkumaan, minne ne haluavat järjestyä
Ei ole kiire minnekään
Ei ole kiire minnekään