Mietiskelin tänään paranemista, hoitamista, parantumista ja katselin muutamia mielenkiintoisia YouTube-videoita, mm Lissa Rankinin TED Talkeja. Pohdiskelin, että paraneminen on aina prosessi, johon pitää itse sitoutua. Prosessin edetessä saattaa ilmetä voimakastakin sisäistä vastustusta, ei huvita tehdä omaa osaa ”läksyistä”, kurkistaa pimeimpiin nurkkiin tai tomuttaa pölyisimpiä hyllynpäällisiä. Ja etenkin se osa prosessista kaipaa lempeää hyväksyntää ja ymmärrystä. Ei aina tarvitse jaksaa, välillä voi vetää henkeä ja jatkaa omien mörköjensä kanssa taistelua, kun on hetken levännyt.
Kukaan ulkopuolinen ei voi parantaa toista. Voi tarjota apua, keinoja, joilla toinen saa paranemisprosessin käyntiin tai jumittuneen prosessin nytkähtämään eteenpäin. Voi tarjota läsnäoloa ja kokonaisvaltaista kuuntelua, kun sen hetki on. Mutta jokaisen tulee tehdä paranemistyö ihan itse, valitettavasti mitään oikotietä ei ole! Onneksi on kuitenkin työkaluja, joilla prosessi voi helpottaa. Muun muassa BodyMind Energy Balancing -hoidoilla voi prosessia vauhdittaa merkittävästi. Vaan jos hoidettava ei itse sitoudu omaan paranemisprosessiinsa ja ole valmis tutkimaan joka nurkkaa, jää hoidosta saatava hyötykin vähäiseksi. Toisaalta, harvoin kukaan tulee hoitoon ilman, että on valmis kääntämään jokaisen kiven. Juuri sen vuoksi näitä hoitoja onkin mukava tehdä, kun asiakkaat ovat varsin motivoituneita ja valmiita parantumaan.
Prosessi… Minulla on sellainen viha-rakkaussuhde koko sanaan, mutta en ole oikein keksinyt parempaakaan. Matka? Äh, ei sekään suoranaisesti. Kielitoimiston sanakirja antoi prosessi-sanalle selityksen tapahtumasarja, kehityskulku, ja paraneminenhan on mitä suurimmassa määrin kehityskulkua. Se on myös matka yhteyteen oman itsensä kanssa. 
Ihanaa viikonloppua kaikille <3
Miia